Tässä tuli tehtyä pari viikkoa kesätöitä ja ensimmäisestä paikasta saadulla palkalla ja säästöillä ostin uuden yksipyöräisen! Se on vallan hieno. Maastoyksipyöräinen eli Muni pyörä on varsin järeä; kestää vähän isommatkin hypyt ja pudotukset. Olin tässä muun muassa hyppimässä toissa päivänä kirjaston portaita ylös ja se oli hurjan hauskaa ja myös rankkaa. Tänään kävin kurvailemassa metsäpoluilla. Päätin lähteä tutkimaan millaiset polut menee vanhan selluloosa tehtaan läjitysaltaiden reunoilla ja hyvä maastohan se oli ajaa ja jatkoin sieltä matkaa Lievestuoreen varikolle, jossa tapasin vanhan liikunnanopettajani koiriensa ja lapsensa kanssa. Toinen koirista oli varsin riehakas, mutta silti mukava ja toinen istui kiltisti rapsutettavana. Sitten pienen jutustelu tuokion jälkeen jatkoin matkaani Mustaanvuoreen vievälle ladulle (jossa ei ollut lunta!). Siellä oli ihan mukava ajella, vaikka vähän pehmeää olikin, niin pyörän noin 6 senttimetriä leveä rengas ei uponnut. Sitten jatkoin matkaani sieltä ysitielle ja takaisin kelkkamäen tielle ja sen jälkeen takaisin varikon tielle ja metsäpoluille. Palasin siis suunnilleen samaa reittiä takaisin, kuin meninkin. Se oli vähän yli kympin lenkki, mutta uuden satulan johdosta ahteri ei ollut läheskään niin kipeä, kuin edellisellä pyörällä kympin lenkin jälkeen.
Tässä näette uuden pyöräni:
Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket

Ja tässä on maastorengas (ohoh, onpa pyörä päässyt jo kuraantumaan):Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket

Pyörässä on 48 pinnaa:
Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket

ja mukava satula:
Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket

Pyörähän on siis 20" Qu-Ax Muni 930.

Toistaiseksi en vielä kvoin korkealle osaa hypätä kovin korkealle, mutta kyllä varmaan vielä kehityn.

Minusta ja diaboloista oli juttu pari viikkoa sitten juttu Laukaa-Konnevesi Lehdessä. Eilen sitten minulle soitti joku ihminen Konneveden kyläseurasta (kuulin kyllä aluksi, kun olin ajamassa trukilla, että se oli kalaseura =)), että voisinko mennä pitämään 7.7. diabolo/jonkka esityksen Konnevedelle Konnevesipäiville. Minä sitten suostuin ehdotukseen, ja nyt yritän kuumeisesti kehitellä hyvää esitystä.  Täytyy vain toivoa, että siellä olisi  hyvät äänentoistolaitteet, koska esitys on hieman tylsä ilman musiikkia etenkin, kun sen olen suunnitellut musiikkiin. Ne tilasivat aika pitkän esityksen, joten esityksessä on kuusi eri kappaletta:
1. Koshi Inaba - Akatsuki  Aloitan vähän vaihtelevalla biisillä, jonka tahtiin jonkkaan. Biisissä vaihtelee rauhallinen ja vähän hevimpi osuus.
2. B'z - Girigiri Chop  Biisi on vauhdikas ja täten sopii hyvin jonkkaamiseen. Käytän biisin lopussa myös keiloja
3. B'z - Seventh heaven  Biisi on mukavan rento ja käytän tässä biisissä yhtä, kahta ja kolmea diaboloa.
4. B'z - Juice  Vauhdikas jonkka biisi ja biisin lopussa viisi palloa
5. B'z - Samayoeru aoi dangan  rennon vauhdikas biisi, jossa on diaboloa
6. B'z - Ashita Mata Hi Ga Naboru Nara  Lopetan rauhalliseen biisiin jonkkaamalla keiloilla TAI mahdollisesti, jos ostan soihdut, niin soihduilla. saa nyt nähdä ostanko niitä soihtuja vielä..

Nyt pitää vaan hioa esitys kuntoon kolmessa viikossa. Eiköhän se siitä lähde. Pitää vielä opetella jotain uutta yhdellä ja kahdella diabololla sekä kolmella pallolla että varmistaa kolmen diabolon pyöritystä ja viiden pallon jonkkaa, niin saa hyvän sarjan esityksiin.

Ostin muuten myös uuden diabolon. Nyt minulla on siis kolme Finesseä; oranssi, vihreä ja uusin on valkoinen. Pitäisi vielä hankkia yksi levennysakseli, jotta niitä olisi kolme omaa.