On taas ollut hieman taukoa kirjoittmaisessa, mutta ei voi mitään. Nyt päätin kuitenkin kirjoittaa ja kertoa mitä uutta on tullut jongleerauksen saralla.

Harjoitteluhan on ollut tietenkin päivittäistä, mutta siitä ei vain ole tullut tänne kerrottua. Tänään olen harjoitellut noin 2 tuntia ja ajanyt puolentoista tunnin yksipyöräis lenkin. Sain tänään onnistumaan muun muassa backcross flashin kolmella keilalla. Opettelin myös half showereita ja sain onnistumaan myös 7 pallon half shower flashin. Muutaman epätoivoisen yrityksen jälkeen se onnistui. Ihme kyllä. Myös viittä keilaa olen opetellut ja tämän hetkinen ennätys on 16 koppia puhtaalla lopetuksella, johon olen aika tyytyväinen. Olen myös innostunut opettelemaan kaikkea uutta neljällä pallolla ja tänään opin tekemään 4 pallon heittelystä siteswapin 7531. Sain myös tässä taannoin videolle ensimmäisen 7 pallon flashini joka oli kyllä hieman sekava, mutta kuitenkin:



Ensi viikolla on lomaa jee! Sain juuri äsken kuulla, että minun pitäisi opettaa siellä jongleerausta lastenleirillä, jossa olen isosena. Hip hei. Näin pienellä varoitusajalla on hieman hankalaa hankkia kavereilta välineet lainaan, mutta toivottavasti se onnistuu. Toki onhan minulla palloja omastakin takaa jo aika iso kasa, mutta kunnon palloja minulla on "vain" 7 kappaletta. On siinä kova raahaaminen, kun mukaan pitäisi ottaa muutama diabolo, iso kasa palloja sekä keilat (ei varmaan olisi pakko, mutta otan ne kuitenkin) sekä kaikki muu leirillä tarvittava varustus. Saa nähdä miten onnistuu vai onnistuuko ollenkaan.

Ja Joonakselle vielä: Taitaa jäädä sinun yksipyöräily kokeilu ensi kesään, kun menee nämä kelit näin kylmiksi, niin ikävä on ajella.

Sekä lopuksi vielä mainittava, että tein itselleni uudet nettisivut, jotka on tosin hieman vielä kesken:
jonglerie.tk