Täällä taas kirjoittamassa. On ollut vähän hiljaista, kun ei ole ollut mitään sanottavaa. nyt on taas jotain.

    Tämä viikko on ollut yksi minun tämän kesän harvoista lomaviikoista töiden lomassa. Valitettavasti tämä jää myös viimeiseksi lomaviikoksi, koska koulu alkaa tiistaina. Töitäkin on vielä vähän tiedossa, koska sain tänään töitä päiväksi Taikapuodista Jyväskylästä. Menen siis vielä maanantaina töihin, kun minun pitää viedä pyöräni huoltoon ja piti keksiä päiväksi ohjelmaa. Pyörästä menee siis etuhaarukka vaihtoon, koska jousitus on ruostunut jumiin. Se menee onneksi takuuseen, joten ei tule maksamaan muuta kuin työ.
    Jostain syystä minusta on viimeaikoina alkanut tuntumaan siltä, että ei oikein tuo diabolottaminen kiinnosta hirveesti. Ei vaan ole ollut motivaatiota, joten olen keskittynyt täysillä jongleeraamiseen ja viiden pallon perus cascadekin alkaa sujua. Tänään kuvasin tai siis Sami kuvasi lyhyen jonkka pätkän, jonka näette tekstin lopussa, jos viitsitte katsoa. Pitäisi saada myös aikaan yksipyöräilyvideoa tässä lähiaikoina, mutta sekin tarvitsee ulkopuolisen kuvaajan. Taidan kääntyä taas Samin puoleen, koska Sami on hyvä kuvaaja. Mut joo se saattaa ola ensiviikonlopun projekti tai sitten ei. Täytyy katsoa saako mitään aikaiseksi. Toisaalta voi olla parempi parannella jalka ensin, koska teloin varpaan lasiin, kun olin uimassa. 2-3cm viilto isovarpaaseen tekee kipeetä.
Tähän loppuun vielä se video: